Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Juoni

Vuosisatoja sitten jokainen satuhahmo eli vielä omassa sadussaan omassa ulottuvuudessaan, paikassa johon nyt viitataan nimellä Kotimaat. Hahmot eivät tunteneet toisiaan, ellei niin saduissa sanota, esimerkiksi Punahilkka muistaa varmasti Ison Pahan Suden. Jokaisella oli oma "satumaansa" Kotimaiden ulottuvuudessa. Kaikki olivat saaneet onnellisen loppunsa, tai olivat matkalla kohti sitä.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun muuan Viholliseksi kutsuttu olento alkoi yksitellen vallata hahmojen Kotimaita. Kukaan ei tiedä, mistä Vihollinen tuli tai mistä tämä sai komeat armeijansa, mutta yksi toisensa jälkeen Vihollisen armeija teurasti Kotimaiden asukkaita ja otti heitä valtaansa. 

Kauhuissaan monet hahmot joutuivat pakenemaan omista kodeistaan ja suuntaamaan ainoaan mahdolliseen pakopaikkaan, jonne Vihollisen valta ei ylettyisi: ihmisten, kuolevaisten maailmaan. Pakolaisina he matkasivat sekalaisissa joukoissa maiden läpi ja muutaman tiedetyn portaalin kautta saapuivat Maahan. Uudisasukkaina ensimmäiset satuhahmot asettuivat asumaan silloisen New Amsterdamin alueelle (1600-luvulla), joka myöhemmin sai nimekseen New York. Siksi New Yorkissa, keskellä Manhattania, on edelleen suuri satuyhdyskunta ihmisiltä piilossa. 

Tämä siis on alustava kehysjuoni, joka perustelee satuhahmojen eloa New Yorkissa. Pelin maailma on tietenkin myös paljon laajempi, joten suosittelen käymään kaikki tarkentavat linkit läpi.

Tällä hetkellä ei ole käynnissä suurempaa yleisjuonta kaikille hahmoille, vaan pelaajat saavat itse punoa keskenään tapahtumia ja suhteita. Tämä voi kuitenkin muuttua tulevaisuudessa, mikäli tunnetaan tarvetta yhdistävälle juonelle, ja yhteisiä roolipelitapahtumia on ainakin luvassa. 

Satukaupunki  ::  Metsämaa-asunnot  ::  Portaalit  ::  Hahmot  ::  Taikuus  ::  Farmi

©2017 Fables RPG - suntuubi.com